Pelastuskoiratoiminta

 


Valokuvat: Marko Junttila

Mitä on pelastuskoiratoiminta?

Pelastuskoiratoiminta on vapaaehtoistoimintaa. Pelastuskoiria ja niiden ohjaajia koulutetaan etsimään kadonneita henkilöitä. Pelastuskoiria koulutetaan sekä haku- että jälkityöskentelyyn. Hakukoira etsii ilmavainuisesti seuraten ilman mukana kulkeutuvaa ihmisen hajua. Jälkikoira puolestaan etsii maavainuisesti. Poikkeusolojen varalle koulutetaan myös ulkopaikkakunnilla rauniokoiria.

Pelastuskoirat toimivat ohjaajineen osana Vapaaehtoista pelastuspalvelua (Vapepa). Hälytysryhmien jäsenet auttavat pyydettäessä poliisia ja muita viranomaisia kadonneiden henkilöiden etsinnöissä. Etsintätehtävässä vaaditaan ihmiseltä hyvää fyysistä kuntoa sekä henkistä kestävyyttä. Pelastuskoiran tulee olla perusterve, luonteeltaan sosiaalinen ja yhteistyöhaluinen. Koiran pitää pystyä liikkumaan vaivatta erilaisissa olosuhteissa. Koiran rodulla ei ole väliä, myös monirotuinen koira voi toimia pelastuskoirana. Päästäkseen hälytysryhmään tulee ohjaajan ja koiran suorittaa riittävä koulutus. Valmiin pelastuskoiran kouluttamiseen menee useampi vuosi.

Tärkein syy lähteä mukaan pelastuskoiratoimintaan on halu kouluttautua auttajaksi.

JAOSTON TOIMINTA

Rovaniemen palveluskoirakerho ry:n pelastuskoirajaosto ROPEKO on perustettu syksyllä 2017 ja se on tarkoitettu aktiivisille ja sitoutuneille pelastuskoiraharrastajille. Jaoston tavoitteena on kouluttaa sekä koiranohjaajia, että VIRTA tarkastettuja koiria hälytysryhmään. Koirakon lähtötasolla ei ole merkitystä – ainoastaan tavoitteellisella harjoittelulla. Jaosto kuuluu Suomen Pelastuskoiraliittoon (SPeKL) ja toimii osana Vapepaa.

Jaostolla on hälytysryhmä, joka auttaa pyydettäessä viranomaisia kadonneiden ihmisten etsinnöissä. Koiranohjaajien tulee hankkia noin kahden vuoden kuluessa jaostoon liittymisestä seuraavat taidot hälytysryhmään päästäkseen:

  • Ensiaputaito (vähintään EA1)
  • Etsintäkurssi (Vapepa)
  • Viestintävälineiden käyttötaito
  • Hankkii ja ylläpitää suunnistustaitoa


Valokuvat: Marko Junttila

Jaoston toimintaohjeet

  1. Jaosto on Rovaniemen Palveluskoirakerho ry:n alainen ja toimii yhdistyksen sääntöjä kunnioittaen.
  2. Jaosto saa toimintaohjeet yhdistyksen johtokunnalta.
  3. Jaostolla on puheenjohtaja ja sihteeri, jotka päätetään johtokunnan järjestäytymiskokouksessa.
  4. Jaosto toimittaa toimintasuunnitelman ja talousarvion RPKK:n johtokunnalle yhdistyksen vuosittaiseen syyskokoukseen.
  5. Jaostoon kuuluminen edellyttää Rovaniemen Palvelukoirakerho ry:n jäsenmaksua ja Suomen Pelastuskoiraliitolle tilitettävää maksua. (Maksu suoritetaan RPKK:n jäsenmaksun yhteydessä)
  6. Jaoston uudet jäsenet hyväksytään RPKK:n johtokunnan kokouksessa.
  7. Sponsorihankinta tapahtuu RPKK:n nimissä. Saadut sponsorivarat käytetään pelastuskoirajaoston toiminnan tukemiseen.
  8. Noudatetaan Eläinsuojelulakia sekä Suomen Kennelliiton määräyksiä.
  9. Jaoston yhteystiedot ja toimintaohjeet ilmoitetaan RPKK:n kotisivuilla sekä Facebookissa.
  10. Jaosto toteuttaa samoja koirakon hälytyskelpoisuuden minimivaatimuksia, kuin Pelastuskoiraliitto ja hälytysryhmään hakeudutaan SPeKL:n kokeiden kautta.

MITEN PÄÄSTÄ MUKAAN TOIMINTAAN?

Jaosto järjestää tarpeen mukaan perehdytyspäiviä ja alkeiskursseja toiminnasta kiinnostuneille.

Näihin voivat osallistua kaikki pelastuskoiratoiminnasta kiinnostuneet. Perehdytyspäivistä ja kursseista ilmoitetaan jaoston nettisivuilla ja jaoston julkisessa facebook-ryhmässä.

Päästääkseen mukaan treeniryhmään, tulee henkilön suorittaa koeaika, jonka aikana hänen täytyy käydä treeneissä neljä kertaa enintään kuuden viikon aikana. Uusi jäsen voi jättää jäsenhakemuksensa jaostoon. Jaoston jäsenen tulee olla RPKK:n jäsen tai hän voi samalla hakea kerhon jäsenyyttä. Hakemuksen käsittelee RPKK:n johtokunta.

Jos kiinnostuit toiminnasta, ota yhteyttä jaoston puheenjohtajaan tai sihteeriin.

TOIMINNAN TUKEMINEN

Jaosto ottaa vastaan rahallisia ja aineellisia lahjoituksia pelastuskoiratoiminnan tukemiseksi. Lahjoitus voi olla kertaluontoinen tai vuosittain tapahtuva. Tulemme mielellämme kertomaan toiminnasta ja avustustarpeista myös kasvotusten. Jos kiinnostuit toimintamme tukemisesta, ota yhteys puheenjohtajaan tai sihteeriin.

Lisätietoja ja ajankohtaisia uutisia jaoston facebook-sivuilla.

Jaoston yhteystiedot:

puheenjohtaja Ulla Viitanen, uviitanen(a)gmail.com, 040 7569087

sihteeri Helena Hanni, helena.hanni(a)pp.inet.fi, 040 5770119

Linkit:

www.pelastuskoiraliitto.fi                    www.vapepa.fi